Uimaopetusta Sansibarilla

Miten uimaopetus Sansibarilla eroaa normaalista suomalaisesta uimaopetuksesta? Periaatteessa ei mitenkään. Mutta käytäntö onkin sitten aivan toinen asia. Olimme FitPit pienen ja opetusvoimaisen kolmen uimaopettajan porukan voimin Sansibarilla Tansaniassa opettamassa uintia paikallisille touko-kesäkuussa 2021. Opetettavat olivat lähinnä naisia, ja opetettavien joukossa oli myös kolme tulevaa uimaopettajaa.

Opetimme rannalla. No, pidetäänhän Suomessakin rantauimakouluja, saattaa joku miettiä. Kyllä pidetään, ja uidaan avovesiuinteja. Mutta Itämeressä ei ole vuorovettä eikä suolaisuus ole n. 4 % luokkaa. Intian Valtameren vuorovesivaihtelu on 5–8 metriä, mikä aiheuttaa väkisinkin virtauksia rannalle ja tuo lisähaasteita turvallisuuteen. Intian Valtameressä elää paljon erilaisia ”mereneläviä”, esimerkiksi polttavia meduusoja, pistäviä merisiilejä ja meritähtiä. Tästä syystä opetimme uimatossut jalassa koko ajan, vaikka merenpohja pääsääntöisesti olikin hienoa hiekkaa. Valitettavasti kaikilta meduusojen polttamilta emme silti voineet välttyä. Suola toi suurta apua kellumisen opetteluun ja kaikki oppivatkin hyvin kellumaan. Vuorovesi, aallot ja virtaukset loivat välillä ”pesukonemaisen” efektin rannalla.

Uima-asut. Vaikka Sansibar onkin upea rantalomakohde, se ei tarkoita sitä, että paikallisille naisille olisi helppoa löytää uima-asuja. Kulttuuri ja muslimiuskonta asettaa tietyt edellytykset naisten uima-asuille. Olimme keränneet lahjoituksena ja keräämme edelleenkin lahjoituksia tulevia projekteja varten; pitkiä juoksutrikoita ja paitoja uima-asuiksi. Meillä oli muutamia burgineja (musliminaisten uima-asu päähuppuineen) lahjoittaa jo naimisissa oleville naisille. Päähuivit saimme pääsääntöisesti korvattua lahjoittamillamme uimahatuilla. Näin kaikilla oli uinnin oppimista helpottavat uima-asut eikä liikaa liehuvia ja painavia vaatteita haittaamassa uintia. Lahjoitimme lisäksi oppilaille uimalasit, jotta uimisen opettelu suolaisessa vedessä olisi mukavampaa.

Tietämys uinnista. Oppilaillamme oli hyvin vähäiset tiedot siitä, mitä uiminen oikein on. Monelle mereen meneminen tapahtui ensi kertaa kanssamme. Meri koetaan usein vaaralliseksi ja pelottavaksi, joten tutustuminen veteen tapahtui hyvin positiivisessa hengessä. Alkuun vain totuteltiin kastautumaan ja liikkumaan vedessä. Opimme samalla ymmärtämään, että uinti ei ole vain uintia, vaan siihen kuuluu paljon muutakin; liukuminen, sukeltaminen, kelluminen, vesiliikunta ja pelit vedessä, potkut- ja käsivedot (eri uimatyylein) ja vesipelastus ynnä muut. Oppilaitamme kiinnosti erityisesti mitä veden alla oikein oli? Tähän kaikki oppilaamme saivat vastauksen kurssin päätteeksi, kun veimme heidät snorklaamaan Chumben saaren koralliriutalle.

Asenne. Oppilaiden positiivinen asenne oli aivan sanoin kuvaamattoman fantastista. Oppilaiden halu oppia ja kokea uutta oli innostunutta. Kukaan ei valittanut, ollut tylsistynyt tai negatiivinen millään tavoin. Toki oli oppilaita, joita jännitti, mutta luottamus meihin uimaopettajiin oli 150-prosenttinen.

Järjestäytyneisyys ja aikakäsite. Tämä oli ihan puhtaasti ehkä isoin kulttuuriero mihin törmäsimme uimaopetuksissamme. Oppilaiden tuleminen uimakursseille tapahtui heille ”sopivaan aikaan” eikä välttämättä aina siihen aikaan, kun oli sovittu. Kurssiemme oppilaskoot vaihtelivat päivittäin. Jotkut oppilaista olivat jopa,niin innokkaita, että saattoivat jäädä veteen oman kurssinsa jälkeen koko illaksi.

Kylmyys ja fyysisyys. Merivesi oli noin +27C, joka vastaa meidän uimahallien normaalia vedenlämpötilaa. Opetimme kuitenkin tropiikissa, missä normaali päivälämpötila oli noin +35C. Oppilaille kylmyys oli uusi kokemus. He luulivat, että vedessä kuului palella ja täristä sekä väsyä. Opetimme, että jos vedessä paleli, niin se kylmyys helpottaa nousemalla vedestä pois ja riisumalla märän uima-asun sekä menemällä lämmittelemään kuivan pyyhkeen alle. Veden vastus taas aiheutti fyysisen väsymyksen.

Turvallisuus ja uimataito. Eurooppalaisina olemme tottuneet, että yleisillä uimarannoilla on uimavalvojia ja pelastusrenkaita. Afrikassakin on näin varmasti tulevaisuudessa. Siksi meidän täytyi uida oikeassa syvyydessä. Samalla täytyi ottaa huomioon aallot, virtaukset sekä tietää millaiset ovat omat uimataidot. Vesipelastustaitojen opettelu koettiin varsin tärkeäksi taidoksi, koska lasten ja nuorten hukkumistilastot ovat erittäin korkeat. Meillä uimaopettajilla oli aina pelastuspoijut vyötäröillämme, varmuuden vuoksi. Koralliriutalla uidessamme oppilailla oli useita eri apuvälineitä, kuten ”lötköpötköt” ja pelastusliivit.

Esimerkillisyys ja uinnin tuomat mahdollisuudet. Kaikki oppilaamme kokivat olevansa esimerkkejä muille yhteisön naisille ja lapsille, koska halusivat oppia uimaan. Sansibarilla noin 75% asukkaista ovat uimataidottomia, ja melkein 90 % naisista ei osaa uida. Samalla tavalla kuin puhdas juomavesi pelastaa eri taudelta, myös uimataito pelastaa henkiä ja antaa elämyksiä sekä avaa mahdollisuuden lisäansioihin tai jopa kokopäivätyöhön. Sekä tuo tietysti iloa elämään!

— Ina Sohn-Rajamäki, uinninopettaja